LIITUn jäsenyydestä – Terho Saari, Antin Autokoulu

Antin Autokoulu on ollut muutaman vuoden LIITUn kannattajajäsen ja nyt vuodesta 2019 alkaen yritysjäsen.

Olen seuraillut LIITUn toimintaa ja kehittymistä siis jo muutaman vuoden. Sen toiminnassa on mukavaa tuoreutta, ja lähestymistapa asioihin on muutoksista huolimatta lähtökohtaisesti positiivinen. LIITU on ollut aktiivisesti mukana vaikuttamassa ja ottamassa kantaa lakimuutoksiin sekä sen jälkeen auttamassa jäsenistöään muutosten keskellä. Olen vuosien varrella lukenut LIITUn tiedotteita ja käynyt lisäksi joitakin hyviä keskusteluja toiminnanjohtaja Sampsa Lindbergin kanssa alan tulevaisuuden näkymistä. Ne ovat auttaneet meitä yhtiönä tekemään oikeita ratkaisuja. LIITU on mielestäni ensimmäinen alan järjestö, joka aidosti keskittyy ja käyttää energiaa sekä rahaa jäsenistön kannalta oikeisiin asioihin.

Olemme Antin Autokoulussa kokeneet, että lakimuutostilanteissa asioihin kannattaa ensin pyrkiä vaikuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla, jotta saadaan järkeviä päätöksiä alan ja liikenneturvallisuuden kannalta. Lakimuutosten jälkeen on tärkeää hyväksyä ne pian ja siirtää katse tulevaan tekemällä tarvittavat muutokset yrityksen toimintaan – vaikka lakimuutokset vaikuttaisivat huonoiltakin. Hyväksy ja toimi, siinä yksinkertainen resepti. Tosiasioiden pohjalta toimiminen on ainoa järkevä lähestymistapa. Muutos on aina myös mahdollisuus. Monesti toimintatapa tuntuu yrityksissä olevan se, että jäädään murehtimaan ja valittamaan muutoksia ja kaipailemaan vanhoja asioita. Se ei varmuudella toimi, eikä yleensä tuo menestystä.

LIITUun on selvästi kertynyt sellaista jäsenistöä, jotka kaipaavat muutosta vanhoihin toimintatapoihin ja asenteisiin sekä kaipaavat yhteistyötä alalla. Alaa vie eteenpäin aito yhteistyö, kilpailijoiden kunnioitus ja keskustelu. Antin Autokoulussa olemme kokeneet aidosti, että avoimuus, yhteistyö ja positiivinen suhtautuminen kilpailijoihin kannattaa.

Alalla on nyt menossa isot muutokset, ja erilaiset tavat toimia hakevat vielä hetken aikaa muotoaan. Oman henkilökohtaisen panokseni annan yhteiselle tekemiselle LIITUn hallituksen jäsenenä. Haluan olla mukana auttamassa alan toimijoita pärjäämään paremmin. Menestystä ja rohkeutta kaikille muutosten keskellä.

Kannattaa liittyä LIITUn jäseneksi!
LIITY JÄSENEKSI

Terho Saari
Yrittäjä, Antin Autokoulu Oy
LIITUn hallituksen jäsen